Kari Sippola

Olen syntynyt Soinissa vuonna 1953 Sippolan 11 lapsiseen perheeseen kuopuksena ja perinyt isältäni kirjoittamisen lahjan. Isä kirjoitteli lehtijuttuja sekä romanttisia tarinoita Sirpale-nimiseen lehteen, mutta paljon jäi piironginlaatikkoon.

Itse aloittelin kirjoitushommelit metsästyspäiväkirjojen muodossa ja siitä se sitten laajeni novelleiksi.

Osallistuin Soinissa kirjoituskilpailuun ja päästyäni siellä pokaalin pokkaukseen innostuin kokoamaan novellit kirjaksi, joka valmistui v.2002.

Aiheet kirjoihin tulevat eletystä elämästä ja pyrin kirjoissani tallentamaan niin murrepuheita kuin myös arjen työtä maatiloilla ja metsätöissä.

Olen koulutukseltani koneteknikko, mutta elämänvarrella olen toiminut niin monenlaisissa ammateissa, että voin sanoakin, että olen se oikea "sekatyömies". Varsinaisen pitkänlinjan leipätyöni on tapahtunut kivien parissa. Reilut neljäkymmentä kesää olen Alajärven liuskekiveä irrotellut kalliosta ja toimittanut ympäri Suomen maata ja vähän EU-alueelle.

Talveksi liuskekivet jäätyvät ja peittyvät lumivaipan alle, niin silloin jää aikaa kirjoitella ja pyöritellä pännäkynää. Kirjoittaminen on sikäli helppoa, kun voi ammentaa tuolta tietopohjasta faktaa ja siihen olemassa olevia henkilöitä ja hurttia huumoria sekaan niin siinähän se syntyprosessi.

Mottoni: "laatu se määrän korvaa"

Yhteystiedot

Sähköposti: kari.sippola@luonnonlaatta.fi

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita